Tallikirja 2022 ->

Perintö

10.01.2022 puhelimeni soi aikaisin aamulla. Herään levottomasta unestani ja vastaan puhelimeeni. Puhelimessa puhuu nainen englantia vahvalla kreikkalaisella aksentilla. Vaihdan keskustelun luontevasti kreikan kielelle ja kysyn hänen asiaansa. Nainen kertoo hoitavansa isäni testamenttiin liittyviä asioita. Tämän lauseen kuultuani ponnahdan istumaan. 
"Isäni testamentti?" kysyn hieman hämmentyneenä. Nainen tuntuu olevan hieman hämillään. Hän kertoo isäni kuolleen reilu kuukausi sitten. 
"Eikö kukaan ole ilmoittanut sinulle?" 
"Ei. En tiennyt", vastaan. Emme olleet isäni kanssa läheisiä. Hän ja äitini erosivat minun ollessani 10v ikäinen ja isäni palasi takaisin kotimaahansa Kreikkaan. Kuulin hänestä joskus ja jouluna, mutta viimeiseen kolmeen vuoteen en ollenkaan. Emme koskaan oikein tulleet toimeen, joten ajattelin että meidän on parempi erillään. Nyt saan kuulla isäni olevan kuollut, eikä kukaan ole ilmoittanut minulle tai äidilleni. 

Hetken koottuani itseäni kysyny puhelimen naiselta, mitä asiaa hänellä on testamentista. 
"Olet isäsi ainut perillinen ja hän on jättänyt koko omaisuutensa sinulle. Hänellä on pari asuntoa täällä Kreikassa ja paljon säästöjä. Paras olisi, jos pääsisit Kreikkaan hoitamaan nämä asiat, mutta voimme järjestää etäyhteyttäkin, jos matkustaminen ei ole mahdollista", nainen selittää. Tunnen kun päässäni humisee. 
"Pystyn matkustamaan. Järjestän asiat ja olen sinuun yhteydessä, kun tiedän ajankohdan tarkemmin", saan sanottua, jonka jälkeen lopetan puhelun ja tuijotan lasiintuneella katseella eteenpäin. Havahdun ovelta kuuluvaan koputukseen ja kuulen Jennyn äänen. 
"Cara, ooks jo hereil? Nestori pääs irti eikä anna kiinni", nainen huutaa oven takaa. Nousen ylös, kääriydyn aamutakkiini ja kävelen ovelle. Jenny huomaa heti järkyttyneen ilmeeni. 
"Mikä on pieles?" tämä kysyy huolestuneena. 
"Napataan se pirun poni ensin kii, selitän sit", huokaisen ja työnnän kumisaappaat jalkoihini ja lähden harppomaan tallipihan halki ruunivoikkoa ponia etsimään.

---

 
28.01.2022 matkustin Kreikkaan yhdessä Jennyn kanssa. Jenny ei antanut minun lähteä yksin, vaan halusi lähteä tueksi. Fiona ja Susan lupasivat pitää tallin pystyssä meidän poissaollessamme yhdessä vuokraajien kanssa. Saapuessamme vihdoin minulle soittaneen lakinaisen Angela Pachisin toimiston eteen, Jenny ottaa minua kädestä kiinni ja hymyilee pienesti. 
"Kiitos kun lähit mukaan", mutisen tälle ja astumme yhdessä sisälle toimistoon. Meitä vastassa on vakavailmeinen pitkä nainen, joka kättelee meidät molemmat asiallisesti. Istumme hänen pöytänsä ääreen ja Angela alkaa käydä asioita läpi. Isäni oli kuollut kuulemma yllättäen sydänkohtaukseen. Hän oli Kreikkaan paluun jälkeensä onnistunut kerryttämään suuren omaisuuden. Osan hän on sijoittanut asuntoihin ja osan laittanut säästötilille. Angela lukee meille isäni testamentin, jossa käy selvästi ilmi, että hän on jättänyt koko omaisuutensa minulle. Kun saan eteeni listan isäni omaisuuden arvosta ja hänen säästötileillä olevasta rahamäärästään, suuni loksahtaa auki. 
"Vou, ooks sä nyt sit joku miljonääri vai?" Jenny kysyy katsoessaan lappua olkani yli. 
"En ymmärrä, miksi isä jättäisi kaiken minulle?" kysyny Angelalta. 
"Ei hänellä ollut ketään muuta tärkeää elämässään. Muutamia tyttöystäviä sen jälkeen, kun erosi äidistäsi, muttei mitään vakavaa. Testamentista käy ilmi, että hän halusi tarjota sinulle hyvän ja turvatun loppuelämän", nainen selittää. 

Kun testamentin luku oli suoritettu, lähdimme Angelan mukana kiertämään isäni asunnot läpi. Hän omistaa kaksi suurehkoa luksusasuntoa ja kolme pienempää kerrostaloasuntoa. Päätän heti, että luksusasunnot menevät myyntiin, pienemmät asunnot pidän itselläni ja laitan vuokralle. Angela ohjaa meidät suositulle ja luotettavalle kiinteistövälittäjälle, joka lupaa ottaa asuntoasiani Kreikassa hoidettavakseen. 

Vietämme vielä pari päivää Kreikassa laittaessani asioita järjestykseen ja tyhjentäessäni isäni vanhaa asuntoa. Löydän sieltä useita lapsuuskuviani minusta ja isästäni. Asunnolla ollessani vihdoin romahdan itkemään, mutta onneksi Jenny on mukanani. Viimeisenä päivänämme Kreikassa käymme isäni haudalla. Törmäämme siellä hänen vanhaan ystäväänsä, joka kertoo, että he olivat yrittäneet saada minuun yhteyttä isäni kuollessa, mutta eivät tienneet mitä kautta. Hän kertoo millainen isäni oli viime vuosina ja kuinka hän oli kuulemma aina puhunut minusta lämpimään sävyyn. Se on itselleni vaikeaa uskoa, eteenkin kun itselläni oli aina se kuva, ettei isäni hirveästi pitänyt minusta. 

---

28.04.2022 Olin vain tuijottanut isäni testamenttia ja valtavaa rahamäärää tililläni kolmen kuukauden ajan. En ole tiennyt mitä sillä pitäisi tehdä tai miksi minulla on tämä rahamäärä. Kreikassa olevat asunnot menivät nopeasti kaupaksi hyvällä hinnalla, mikä vain lisäsi omaisuuttani. Kun vihdoin sain jotain aikaiseksi, lahjoitin reilun summan eläintensuojeluyhdistykselle ja ulkomaille rescue-hevosia hoitavalle tilalle. 

Istuessani ajattelemassa keittiön pöydän ääressä, kuulen kun ulko-ovi käy. Jenny lompsii taas omin lupinensa sisälle, kuten hän on viimeiset neljä vuotta tehnyt hyvin usein. 
"Kato", nainen sanoo ja työntää puhelimensa naamaani. Vilkaisen tätä hämilläni ja otan puhelimen käsiini. Kuvissa komeilee komea, aika uuden näköinen hevostila. 
"Mikä tää on?" kysyn. 
"Se on myytävä hevostila. Ehkä tunnin päässä täältä", Jenny sanoo kuin se olisi itsestäänselvyys. Selaan ilmoitusta: 'suuri hevostila, 29 karsinaa, kartano'. 
"Ei mulla oo varaa tämmöiseen", ehdin jo tuhaista, ennenkuin todellisuus valkeni minulle. Minullahan on varaa. Jenny katsoo minua tietäväisesti. Olemme jo pari vuotta vitsailleet siitä, että uudet tilat olisi huippujuttu. Nykyinen tallikin on kohtuu toimiva ja kotoisa, mutta jotenkaan se ei tunnu ihan niin kotoisalta, kuin mitä toivoin silloin kun tänne hevosineni muutin 2018. Kaiken lisäksi kokoajan alkaa enenmmän ja enemmän paikkoja hajoamaan ja vaatimaan korjausta.
"Mä mietin", vastaan Jennylle ja ojennan puhelimen takaisin tälle. 

---

02.06.2022 Tässä sitä ollaan, ihmettelemässä uuden tallin pihassa. Jenny oli lopulta melkein väkipakolla raahannut minut katsomaan sitä myytävää hevostilaa ja kun olin kävellyt kauniilla hoidetulla pihalla ja ajanut upeassa järvimaisemassa, tiesin että olen kotona. Vanha paikka on vain tunnin ajomatkan päässä, mutta silti maisemat ja ympäristö on täällä ihan erilaista. Kaupunki on lähempänä ja sijainti on muutenkin keskeisempi. Ihme ja kumma, Fiona ja Susan lähtivät mielellään mukaani. Uuden paikan 'kartano' on aivan valtava, joten heti tilan siirryttyä nimiini kartanoon alettiin rakentaa useampaa asuntoa, vanhaa ilmettä kuitenkin kunnioittaen. Tarjoan kartanosta asunnot Jennylle ja Fionalle, jotka ovat minulla töissä. Susan myös muuttaa kesän aikana lähemmäs uutta tilaa. Hänestä on tullut osa tiivistä porukkaamme, vaikka hän ei virallisesti työskentelekään minulle. 

Kesän aikana myyn vanhaa paikkaa, ja hevoset, sekä ihmiset muuttavat uudelle tilalle mahdollisimman nopealla aikataululla, mutta meillä on paljon asioita, jotka pitää hoitaa valmiiksi ennen sitä. 

Välillä elämä heittää odottamattomalla hetkellä täyden kuperkeikan. Muutoksia tapahtuu niin nopeasti ettei niissä pysy itsekään perillä.